Linnunpesässä ja Suomessa

Olen palannut.

Viimeisinä päivinä Pekingissä tuntui siltä, että voisin olla pitempäänkin. Nyt olen haahuillut Suomessa kaksi viikkoa, ja Kiinan-aikani tuntuu kaukaiselta. Näin jälkeenpäin ajatellen seitsemän kuukautta on juuri sopiva aika.

Myönnän, että muutamina loppuviikkoina aloin väsyä ja käydä kärsimättömäksi. Luultavasti se johtui siitä, että tiesin lähdön olevan käsillä. Kiinassa minulla oli tehtävä ja selkeät rutiinit. Suomeen palaaminen stressasi kun ajattelin edessä olevaa työnhakua ja asunnon etsimistä, mutta toisaalta rutiineista irrottautuminen on ollut myös helpottavaa.

Monia asioita on tullut jo ikävä, ja olen huomannut jatkuvasti vertaavani näitä kahta maata keskenään. Miten Suomessa voikin jotkut asiat olla niin epäkäteviä! Ja kalliita! Ja miksi Suomen kiinalaisissa ravintoloissa ei edes tarjota kiinalaista ruokaa?! Saattaa mennä jonkun aikaa, ennen kuin totun taas asumaan täällä.

Ensimmäisinä päivinä hämmästelin ymmärtäessäni, mitä ihmiset puhuvat kadulla. Ihmettelin, missä on vesiautomaatti, ennen kuin tajusin, että Suomessa juodaan vettä hanasta.

Ulkomailla asuminen kasvattaa itsevarmuutta. Kun huomaa pärjäävänsä miljoonakaupungissa ilman, että puhuu edes samaa kieltä ihmisten kanssa, Suomessa asuminen alkaa tuntua leikiltä. Olen eksynyt, saanut ravintolassa eteeni aivan muuta kuin olin tilannut, käynyt pankissa kolmena eri päivänä vain yhden asian vuoksi, ja vain siksi, koska pankkivirkailija ei ymmärtänyt mitä halusin. Olen nähnyt paljon vaivaa yksinkertaisimmankin asian eteen Kiinassa, mutta se on tuntunut enemmänkin seikkailulta. Suomessa kaikki on niin paljon yksinkertaisempaa ja vaivattomampaa, että tekisi mieli nauraa! Tarvitsee vain laittaa jalkaa toisen eteen ja katsoa mitä tapahtuu.

Haluan vielä viihdyttää teitä kuvilla, joita otin käydessäni toisen au pairin kanssa Pekingin Olympiastadionilla.

Niin, minähän pääsin Pekingin Olympialaisiin, tosin yhdeksän vuotta myöhässä.

Linnunpesä

Stadionin toisessa päässä näkyvästä näytöstä sai katsella Olympialaisten
huippuhetkiä.

Pääsimme kävelemään stadionin katolla.

Olympiarenkaassa.

Tähän muuriin oli kirjoitettu kaikkien mitalistien nimet. Joukosta löytyi
mm. Satu Mäkelä-Nummela kultaisen pisteen vierestä.

 

Kiinasta palaamisesta oli kulunut yksi päivä, kun jo katselin netistä kaikenlaisia vapaaehtoisleirejä ja kielikursseja Japanissa ja Etelä-Koreassa. Vahinko, että olen luvannut jo liian monelle ihmiselle, etten vähään aikaan lähde minnekkään Suomesta.

Heivaan ihmiset! Palaan taas kirjoittamaan seuraavan kerran kun lähden toiselle puolelle maailmaa.

Maailmanvalloitus

Ihmisiin tutustuminen käy luonnollisemmin kuin alussa. Siinä on puolensa: on hienoa tavata uusi persoona, mutta toisaalta aikani täällä alkaa käydä lyhyeksi, ja lyhyeksi voi jäädä uudet ihmissuhteetkin. Tuorein tuttavuuteni on päivän takaa, kun olin lasten kanssa ulkona vesiputouksen luona. Sinne tuli kiinalainen nainen, jonka kanssa yksi hoitolapseni ensin alkoi jutella. Aluksi me vain hymyilimme toisillemme ja sittemmin hän siirsi tuoliaan lähemmäksi ja esitteli itsensä. Hän ei puhunut paljon englantia, enkä minä kiinaa, mutta lapset olivat taitavia tulkkeja. Päätimme vaihtaa numeroita ja tavata uudestaan.

Niin, olen taas täällä. Sananen Pekingin saastuneesta ilmasta: sen haju on erilainen mitä olen Suomessa tai missään muualla haistanut. Saastepilvi ei ole missään mielessä hyvä asia, mutta haistaessani saman hajun ensi kertaa kuukauden jälkeen, se toi vahvasti mieleen vain hyviä muistoja. Kummallisesti tunsin olevani kotona.

Maailmanvalloitukseni sai jatkoa. Listalta yliviivattiin Ranska, tarkemmin Bourg-en-Bresse lähellä Sveitsin rajaa ja Pariisi. (Kävin minä Suomessakin.) Minulla oli mahtava tilaisuus tutustua ranskalaiseen maalaiselämään lyhyen suurkaupunkiloman lisäksi. Vietimme kolme viikkoa Bourg-en-Bressen lähistöllä sijaitsevassa pikkukylässä, jossa Wikipedian mukaan asuu noin 800 ihmistä. Pellon reunassa seisoi vanha kivikirkko, aamiaiseksi syötiin patonkia aprikoosihillon kanssa, ja jokaisella ruualla kokoonnuttiin yhdessä pitkän pöydän ääreen ja syötiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Bonjour, merci beaucoup! Keskiviikkoisin käytiin markkinoilla, missä myytiin kaikenlaista kirpputoritavaraa, tuoreita hedelmiä, lihaa, juustoja ja leipää, sekä kanoja, kalkkunoita, jäniksiä ja marsuja.

Maalaiskirkko.

Tällaisia taloja näkyi.

Sain neljän päivän omaa lomaa, ja lähdin Pariisiin. Minua oli etukäteen varoitettu lukemattomia kertoja: "France is land of thieves." Olin erityisen varovainen ja pakkasin repun sisällä olevat tavarat vielä erikseen kangaskasseihin. Pariisin reissun jälkeen en ole pystynyt pitämään puhelinta taskussa ilman, että pitäisin siitä kiinni koko ajan.

Hostelli oli jossain noiden kahden suurimman tornin välissä.

Olin varautunut viettämään aikaa omassa seurassani, ja niin suurimmaksi osaksi teinkin ensimmäisenä päivänä. Aliarvioin kuitenkin nuorisohostellin voiman. Toisen päivän aamuna söin hostellissa aamupalaa itsekseni, kun eräs tyttö istui viereeni. Oli mukavaa saada juttuseuraa, ja syömisen päätteeksi olimme päättäneet lähteä seikkailemaan Pariisin kaduille yhdessä. Kävimme Louvressa, mikä yllättäen oli varsin väsyttävä kokemus molemmille meistä. Museon jälkeen lysähdimme McDonald'sin tuoleille ja vietimme siinä seuraavat kolme tuntia. Samalla taisimme kertoa elämäntarinamme ja tulevaisuudensuunnitelmat. Olo oli miellyttävämpi kuin museossa, jossa tuhansien ihmisten seasta saattoi nähdä vilauksen Mona Lisasta.

Louvren sisäänkäynti.

Tältä näyttää Mona Lisa. Siitä voi olla montaa mieltä, kuinka tarpeellista
tuon postimerkin kokoisen maalauksen näkeminen on. Voihan sillä
nyt ainakin vähän ylpeillä.

Pelkästään museossa käveleminen on kokemus.

On aina hauskaa kun vastaan tulee maalauksia, joista taidehistorian tunnilla
on opiskellut.

Saman päivän iltana tyttö lähti takaisin kotimaahansa, ja olin vähän huolissani seuraavan päivän seurasta, nyt kun olin totutellut siihen mukavaan tunteeseen, ettei tarvinnut olla yksin. Suurimman osan seuraavasta päivästä tutustuinkin Pariisiin yksin ja kuuden aikoihin illalla minulla oli vakaa aikomus palata hostellille ja lepuuttaa kävelystä kipeitä jalkoja, käydä suihkussa tukalan kuuman päivän jälkeen. Suunnitelman toteuttaminen onnistui hyvin, kunnes huoneeseen tuli uusi tyttö, jonka kanssa aloimme jutella. Hän aikoi lähteä katsomaan Eiffel-tornin yövalaistusta juuri tapaamansa pojan kanssa ja pyysi minut mukaan. Samaan aikoihin huoneeseen tuli vielä yksi uusi tyttö lisää, joka sanoi lähtevänsä myös.

Kaikki riippuu näkökulmasta. Kello kuusi voi tuntua hetkeltä ennen nukkumaan menoa, tai hetkeltä, jolloin päivää on jäljellä vielä keskiyöhön asti. Meitä oli neljä: Suomesta, Kolumbiasta, Perusta ja Australiasta. Kävimme syömässä Subwayssa, jonka jälkeen istuimme ruohikolle Eiffel-tornin juureen. Oli viimeinen ilta Pariisissa jokaiselle meistä.

Pariisissa on hyvä olla 18-25 -vuotias Euroopan kansalainen. Sellaiset ihmiset pääsevät lähes kaikkiin kuuluisiin paikkoihin ilmaiseksi, Eiffel-tornia lukuun ottamatta. Loma voi olla hyvinkin halpa. Kävin Louvren lisäksi toisessa kuuluisassa taidemuseossa, Musée d'Orsay'ssa, jossa oli esillä muun muassa impressionismin suurimpia nimiä.

Vincent van Gogh

Musée d'Orsay

Riemukaari, Sacré-Coeur, Sainte-Chapelle, Notre Dame, Champs-Élysées. Paikkoja, joissa kävin. Pariisiin jäi myös paljon sellaista, mitä olisin halunnut nähdä, mutta neljä päivää ei riittänyt siihen.

Sainte-Chapellen lasimaalaukset.

Notre Dame sisältä...

...ja ulkoa.

Portaat Riemukaaren päälle. Kolmas kuva ylhäältä on otettu Riemukaaren
päältä.

Kukaan ei sentään varastanut mitään. Olin liian ovela.

 Au revoir ihmiset ja muut!

Kiinan muurista ja Euroopasta

Kiinan muurilla käveleminen on urheilua. Tuhansien portaiden kapuaminen sekä epätasaisella kiveyksellä hoippuminen tuntuu jaloissa vielä monta päivää suorituksen jälkeen. Onneksi käynti ei ollut pelkkää suoritusta, vaikka läheltä piti. Olihan se nyt mahtavaa käydä yhdessä maailman tunnetuimmista paikoista!

Mutianyu.

Vartiotorni.

Tässä kuvassa kuvataan ihmistä.

Valoa kansalle.

Porrasaskelmien korkeus vaihteli viidestä senttimetristä pariinkymmeneen,
Joissakin paikoissa se oli puoli metriä.

Mutkia.

Muuria on korjattu monen kilometrin matkalta,
mutta alkuperäistä, lähes kulkukelvotonta
muuria on monta kilometriä enemmän.

Ihmiset, seuraavia tarinoita saatte odottaa luultavasti elokuuhun asti. Lähden isäntäperheen mukana kesälomalle Eurooppaan, vaikka minun kohdallani kyseessä ei ole mikään varsinainen kesäloma: lastenhoito jatkuu, vain maisema vaihtuu.

Hauskaa kesää!

Paikallisia norsuja

Hyvät ystävät ja kylänmiehet.

Kerron teille tarinan. Tarina kertoo tytöstä, jonka ikää en tarkasti muista, mutta joka tapauksessa kyseessä oleva tyttö oli monia vuosia nuorempi kuin minä nyt. Tyttö kävi ala-asteensa punaisessa, aika mukavassa tiilirakennuksessa, ja siellä hän myös ensimmäistä kertaa elämässään kuuli kerrottavan Kielletystä kaupungista. Kyseisestä paikasta oli oppikirjassa varmasti enemmän tietoa kuin mitä jäi tämän tytön päähän.

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kyseinen tyttö siis olin minä, ja jostain syystä ne kaksi asiaa, jotka jäivät päähäni, olivat: 1. Kielletty kaupunki on Kiinassa, ja 2. Vain Kiinan kansalaiset saavat mennä Kiellettyyn kaupunkiin. Hassua, sillä jälkimmäinen ei ole edes totta. Sain vasta muutama kuukausi sitten tietää, että olen elänyt pimennossa kaikki nämä vuodet siitä kohtalokkaasta ala-asteen päivästä lähtien.

Onneksi järkytys ei ollut kovin suuri, ja nyt voin jo onnellisesti todeta käyneeni tuossa kuuluisassa paikassa (joka on myös varsin vanha). Haluan mainita, että päivä ei ollut kaikkein miellyttävin Kielletyn kaupungin muurien sisäpuolella kävelemiseen: oli +37 astetta, ja sellaisessa säässä onnistuu hikoilemaan vaikka seisoisi liikkumatta varjossa (puhun kokemuksesta). Muuta ei varmaan tarvitse sanoa.

Pääsisäänkäynti, leijonapatsas, Kiinan lippu ja puhemiehen kuva.

Kuumuudesta ja kaikesta siitä hien vuodattamisesta huolimatta museopalatsiin tutustuminen oli hieno kokemus (sieltä sai jäätelöäkin, joka ehti sulaa ennen kuin sain syötyä sen loppuun). Erityisen paljon pidin alueen pohjoisosassa sijaitsevasta keisarillisesta puutarhasta, jonka keskellä oli Keisarillisen rauhan paviljonki.

Tätä käytävää pitkin kävellään sisälle Kiellettyyn
kaupunkiin.

Yksi sisäpihoista.

Ihmisiä ja portaita.

On Rauhan ja pitkäikäisyyden palatsi, Ylimmän harmonian portti, Taivaallisen puhtauden halli sekä Hengenravinnon palatsi. On siellä kaksi Kukkaporttiakin. Kielletyn kaupungin rakennuksilla on mielenkiintoisia nimiä.

Muurien välinen käytävä.

Keisarillisen puutarhan rakennus.

Olen täällä huomannut ihmisissä samanlaisia piirteitä kuin ollessani Berliinissä. Tilanteet ovat olleet tällaisia: minä olen tullut ensimmäistä kertaa elämässäni uuteen isoon kaupunkiin, ja minulla on tiettyjä paikkoja, joissa haluan käydä, tai asioita, joita haluan kokea. Innoissani kerron aikomuksistani kaikille vähänkin läheisimmille tuttaville, mutta jostain syystä muutamat heistä ovat aina osanneet lannistaa tunnelmaa tehokkaasti. "It's not that great place." "Ah, but it was disappointment." "I don't like it."

Tarvitseeko sitä sanoa ääneen?!

Muutama viikko takaperin kävin Pekingin eläintarhassa. Odotin mielenkiinnolla muun muassa pandojen näkemistä, mutta eikö vain yksi tuttavistani tullut kertomaan millainen pettymys koko paikka oli ollut. Aluksi hairahduin miettimään, onkohan se sittenkään niin hieno elämys. Jälkeenpäin, eläintarhakäynnin ollessa jo takana, ihmettelin, millaisia odotuksia tällä ihmisellä oli oikein ollut, jos Pekingin eläintarha oli pettymys?

Sisäänkäynti eläintarhaan. Siellä ei näkynyt lohikäärmeitä.

Minä lähdin eläintarhaan, koska odotin näkeväni eläimiä ja saavani kävellä rauhassa ympäriinsä kauniina, lämpimänä päivänä. Oli oikein kaunis päivä, kävelin ympäriinsä monta tuntia, näin eläimiä, joita en ole ikinä ennen nähnyt, ja ostin muutaman jäätelönkin.

Bambua!

Tapasin lapsuuteni lempieläimen.

Käytiin kaverin kanssa kahvilla.

Paikallinen norsu.

Pekingin eläintarha ei ollut pettymys. Pyrin siihen, ettei minun tarvitsisi ikinä lannistaa ketään ensikertalaista kertomalla miten huono joku asia on. Ehkä se toinen tykkääkin siitä.

Zàjiàn, ihmiset!

Rakkauskirje Shanghaille

Minkään kaupungin kadut eivät ole koskaan aikaisemmin saaneet minua tuntemaan niin kuin Shanghain. Jokin tuossa kaupungissa saa minut haluamaan sinne asumaan vain muutaman päivän kokemuksella.

"The Bund" oikealla sekä maailman toiseksi korkein pilvenpiirtäjä (mitä en
vielä tiennyt tätä kuvaa ottaessani).

Mistä voisin aloittaa? Shanghain ikoninen näkymä "The Bundista" ja sen viereisistä pilvenpiirtäjistä oli kiinnostavaa katseltavaa etenkin yöllä, mutta enemmän minua sykähdytti kävellä niillä pienemmillä satojen ja taas satojen puiden reunustamilla kaduilla, joiden talot on rakennettu vanhaan eurooppalaiseen tyyliin.

Peking on hyvin kiinalainen kaupunki. Shanghai on enemmän kansainvälinen; siellä on suuren metropolin tunnelmaa, joka kiehtoo erityisesti tämmöistä pikkukaupungin ihmistä. Ja vaikka suomalaista pikkukaupunkia ja Shanghaita on turha alkaa vertailemaan, tuossa suurkaupungissa tuntuu silti olevan jotain tuttua, mikä puuttuu Pekingistä.

Ihania, ahtaita kujia.

Shanghain yö.

Ollessani vierailulla Shanghaissa en tullut ajatelleeksi, että olen maailman suurimmassa kaupungissa. Sen kokoa on vaikea käsittää, eikä niitä miljoonia ihmisiä havaitse ympärillä. (Ylipäätään sana "miljoona" alkaa kuulostaa varsin mitättömältä, kun sitä on saanut viljellä muutaman kerran. Mitä on miljoona ihmistä? Miljoona ihmistä on massa, jossa ei ole sijaa yksilöille. Massa on helpompi käsittää ja samalla se tekee kyseisestä ihmismäärästä pienemmän. Maailman suurinkaan kaupunki ei vaikuta niin suurelta.)

Shanghain päivä.

Shanghaihin jäi myös maailman paras keksikahvila Strictly Cookies, jonka keksejä aloin ikävöimään heti kun söin viimeisen murusen evääksi ostamistani kekseistä kotimatkalla. En ole ikinä missään maistanut niin hyviä keksejä!!

Ehkä keksien ikävöimiseen liittyy jotain syvempääkin: ikävä siitä huumaavasta uutuudenviehätyksestä ja vapauden tunteesta, jotka sai aikaan kerrostalon korkeuksissa asuminen, mahtavat maisemat ja kulman takaa löytyvä kummallisen viehättävä kahvila-ravintola-leipomo. Aamulla ovelle tilattu aamupala, kiinnostavat keskustelut ihmisen kanssa, jonka vasta tapasi. Kävelyt kukkavaloilla koristeltujen puiden reunustamilla kaduilla, kiireettömyyden tunne.

Olen vähän pettynyt siihen, ettei kuva välitä sitä tunnelmaa,
minkä haluaisin jakaa.

Välillä sitä häikäistyy.

Hauskaa viikkoa, toivottavasti häikäistytte vielä joskus elämässä!

Sammakkotarjoilu

Pekingiin paremmin tutustuessa kaupunki on näyttäytynyt aivan erilaisena kuin odotin. Ennen Kiinaan tuloa mielikuvani Pekingistä oli vilkas aasialainen miljoonakaupunki, vähän sellainen kuin Tokio (onkohan sekään loppujen lopuksi yhtään samanlainen millaiseksi sen ajattelen). Pekingistä voi tosiaan sanoa sen olevan vilkas aasialainen miljoonakaupunki, mutta se on kaukana tokiomaisuudesta.

Olen alkanut todella pitää tästä kaupungista ja sen tunnelmasta. Täällä on niin huima määrä minua kiinnostavia paikkoja, asioita ja ihmisiä, ettei puoli vuotta ole riittävä aika nähdä ja kokea sitä kaikkea. Erityisesti rakastan hutonkeja, joista olen jo maininnut muutaman kerran. Niihin en kyllästy, toisin kuin kiireisiin ostoskeskuksiin, joita löytyy aivan tarpeeksi koti-Suomestakin. Erään hyvän ystävän kanssa olemme ottaneet Lamatemppelin läheisen hutongin vakioajanviettopaikaksi. Sieltä löytyy yllättäviä kahviloita, juuri sopivasti elämää nähneitä taloja sekä mukavaa kiireettömyyttä.

Hutonki iltavalaistuksessa.

Nyt voin lisätä kokemuslistaani härkäsammakon syömisen. Tilaisuus tuli aivan yllättäen ja aluksi se tuntui hassulta, Suomen ravintoloiden sammakkotarjontahan on varsin olematon. Härkäsammakon liha oli nätisti lautaselle asetettu keitetyn bambun ja chilin kanssa. Maku muistutti kanaa, ja oli hyvää! En siitä huolimatta tule kovin usein syömään sammakkoa, koska lihassa on liikaa luita ja sen syöminen tuntuu olevan enemmän luiden sylkemistä kuin syötäväksi kelpaavan nielemistä. Sylkeminen on vähän liikaa tämmöiselle siististi pyrkivälle syöjälle niin kuin minä, huolimatta siitä, että monetkin kiinalaiset näyttävät sylkevän pöydälle sievistelemättä.

Toiselle ravintolakokemukselleni voisin antaa melkein täydet pisteet. Kävin syömässä pääsiäisviikon lauantain kunniaksi perinteisessä hotpot-paikassa lammasta. Jokaisen pöydän keskellä syvennyksessä oli kaasuhella, jonka päällä oli kahteen osaan jaettu kattilan tapainen. Molemmilla puolilla oli erimakuista lientä, johon lampaansuikaleet ja lisukkeena olleet naudan mahalaukun palaset sekä kaali pistettiin. Syy miksi kokemus ei saanut täysiä pisteitä, oli se, että kaverini vei minut sinne, vaikka ulkona oli yli kolmekymmentä astetta lämpöä. Kiinalaiset syövät hotpotia etenkin talvisin, ja vaikka kolmekymmentä astetta ei tunnu vielä heistä miltään, itse en veisi suomalaisia sellaisessa helteessä syömään jotain niin kuumaa ruokaa. Se oli ensimmäinen kertani hotpotin äärellä, ja jos ikinä eteenne tulee tilaisuus syödä samoin, suosittelen erittäin lämpimästi!

Tässä kuvassa esiintyy hotpot.

Asia, joka ihmetyttää Suomessa: kiinalaiset ravintolat. Tuntuu, etteivät ne ole kiinalaista nähneetkään. Pekingin ravintoloissa olen suurimmaksi osaksi syönyt ruokaa, jollaista en ole ikinä nähnyt, enkä ikinä kuvitellut, että kiinalainen ruoka voisi olla sellaista. Niin monipuolista, niin erikoista ja hyvää.

Nyt kun olen kertonut hyvästä ruuasta, voin vastapainona kertoa paikallisesta makkarasta, jota myydään kaduilla. Tuosta täydellisen vaaleanpunaisesta, pyöreästä ja tasaisesta, kaukaisesti lihaa muistuttavasta asiasta, jota en ole maistanut, enkä tule koskaan maistamaankaan. Niistä lähtevä haju on vastenmielisen ällönmakea; ei sellaista teollista hajua kuulu lähteä makkaroista. Jostain syystä pekingiläiset syövät niitä silti.

Lisää punaisia paperilyhtyjä.

Voi että silmä lepää siinä, miten kaikkialla on niin vihreää. Täällä puistosuunnittelijat ovat osanneet hoitaa tehtävänsä, ja joka puolella on puita halattavaksi jos tulee oikein ikävä. Jalankulkijoille on monissa paikoissa tehty kaksi jalkakäytävää: autotien viereinen on tavallinen laatoitettu, ja toinen mutkittelee puiden, kukkien ja kaikenlaisten istutusten välissä.

Hauskaa elämää!