Maailmanvalloitus

Ihmisiin tutustuminen käy luonnollisemmin kuin alussa. Siinä on puolensa: on hienoa tavata uusi persoona, mutta toisaalta aikani täällä alkaa käydä lyhyeksi, ja lyhyeksi voi jäädä uudet ihmissuhteetkin. Tuorein tuttavuuteni on päivän takaa, kun olin lasten kanssa ulkona vesiputouksen luona. Sinne tuli kiinalainen nainen, jonka kanssa yksi hoitolapseni ensin alkoi jutella. Aluksi me vain hymyilimme toisillemme ja sittemmin hän siirsi tuoliaan lähemmäksi ja esitteli itsensä. Hän ei puhunut paljon englantia, enkä minä kiinaa, mutta lapset olivat taitavia tulkkeja. Päätimme vaihtaa numeroita ja tavata uudestaan.

Niin, olen taas täällä. Sananen Pekingin saastuneesta ilmasta: sen haju on erilainen mitä olen Suomessa tai missään muualla haistanut. Saastepilvi ei ole missään mielessä hyvä asia, mutta haistaessani saman hajun ensi kertaa kuukauden jälkeen, se toi vahvasti mieleen vain hyviä muistoja. Kummallisesti tunsin olevani kotona.

Maailmanvalloitukseni sai jatkoa. Listalta yliviivattiin Ranska, tarkemmin Bourg-en-Bresse lähellä Sveitsin rajaa ja Pariisi. (Kävin minä Suomessakin.) Minulla oli mahtava tilaisuus tutustua ranskalaiseen maalaiselämään lyhyen suurkaupunkiloman lisäksi. Vietimme kolme viikkoa Bourg-en-Bressen lähistöllä sijaitsevassa pikkukylässä, jossa Wikipedian mukaan asuu noin 800 ihmistä. Pellon reunassa seisoi vanha kivikirkko, aamiaiseksi syötiin patonkia aprikoosihillon kanssa, ja jokaisella ruualla kokoonnuttiin yhdessä pitkän pöydän ääreen ja syötiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Bonjour, merci beaucoup! Keskiviikkoisin käytiin markkinoilla, missä myytiin kaikenlaista kirpputoritavaraa, tuoreita hedelmiä, lihaa, juustoja ja leipää, sekä kanoja, kalkkunoita, jäniksiä ja marsuja.

Maalaiskirkko.

Tällaisia taloja näkyi.

Sain neljän päivän omaa lomaa, ja lähdin Pariisiin. Minua oli etukäteen varoitettu lukemattomia kertoja: "France is land of thieves." Olin erityisen varovainen ja pakkasin repun sisällä olevat tavarat vielä erikseen kangaskasseihin. Pariisin reissun jälkeen en ole pystynyt pitämään puhelinta taskussa ilman, että pitäisin siitä kiinni koko ajan.

Hostelli oli jossain noiden kahden suurimman tornin välissä.

Olin varautunut viettämään aikaa omassa seurassani, ja niin suurimmaksi osaksi teinkin ensimmäisenä päivänä. Aliarvioin kuitenkin nuorisohostellin voiman. Toisen päivän aamuna söin hostellissa aamupalaa itsekseni, kun eräs tyttö istui viereeni. Oli mukavaa saada juttuseuraa, ja syömisen päätteeksi olimme päättäneet lähteä seikkailemaan Pariisin kaduille yhdessä. Kävimme Louvressa, mikä yllättäen oli varsin väsyttävä kokemus molemmille meistä. Museon jälkeen lysähdimme McDonald'sin tuoleille ja vietimme siinä seuraavat kolme tuntia. Samalla taisimme kertoa elämäntarinamme ja tulevaisuudensuunnitelmat. Olo oli miellyttävämpi kuin museossa, jossa tuhansien ihmisten seasta saattoi nähdä vilauksen Mona Lisasta.

Louvren sisäänkäynti.

Tältä näyttää Mona Lisa. Siitä voi olla montaa mieltä, kuinka tarpeellista
tuon postimerkin kokoisen maalauksen näkeminen on. Voihan sillä
nyt ainakin vähän ylpeillä.

Pelkästään museossa käveleminen on kokemus.

On aina hauskaa kun vastaan tulee maalauksia, joista taidehistorian tunnilla
on opiskellut.

Saman päivän iltana tyttö lähti takaisin kotimaahansa, ja olin vähän huolissani seuraavan päivän seurasta, nyt kun olin totutellut siihen mukavaan tunteeseen, ettei tarvinnut olla yksin. Suurimman osan seuraavasta päivästä tutustuinkin Pariisiin yksin ja kuuden aikoihin illalla minulla oli vakaa aikomus palata hostellille ja lepuuttaa kävelystä kipeitä jalkoja, käydä suihkussa tukalan kuuman päivän jälkeen. Suunnitelman toteuttaminen onnistui hyvin, kunnes huoneeseen tuli uusi tyttö, jonka kanssa aloimme jutella. Hän aikoi lähteä katsomaan Eiffel-tornin yövalaistusta juuri tapaamansa pojan kanssa ja pyysi minut mukaan. Samaan aikoihin huoneeseen tuli vielä yksi uusi tyttö lisää, joka sanoi lähtevänsä myös.

Kaikki riippuu näkökulmasta. Kello kuusi voi tuntua hetkeltä ennen nukkumaan menoa, tai hetkeltä, jolloin päivää on jäljellä vielä keskiyöhön asti. Meitä oli neljä: Suomesta, Kolumbiasta, Perusta ja Australiasta. Kävimme syömässä Subwayssa, jonka jälkeen istuimme ruohikolle Eiffel-tornin juureen. Oli viimeinen ilta Pariisissa jokaiselle meistä.

Pariisissa on hyvä olla 18-25 -vuotias Euroopan kansalainen. Sellaiset ihmiset pääsevät lähes kaikkiin kuuluisiin paikkoihin ilmaiseksi, Eiffel-tornia lukuun ottamatta. Loma voi olla hyvinkin halpa. Kävin Louvren lisäksi toisessa kuuluisassa taidemuseossa, Musée d'Orsay'ssa, jossa oli esillä muun muassa impressionismin suurimpia nimiä.

Vincent van Gogh

Musée d'Orsay

Riemukaari, Sacré-Coeur, Sainte-Chapelle, Notre Dame, Champs-Élysées. Paikkoja, joissa kävin. Pariisiin jäi myös paljon sellaista, mitä olisin halunnut nähdä, mutta neljä päivää ei riittänyt siihen.

Sainte-Chapellen lasimaalaukset.

Notre Dame sisältä...

...ja ulkoa.

Portaat Riemukaaren päälle. Kolmas kuva ylhäältä on otettu Riemukaaren
päältä.

Kukaan ei sentään varastanut mitään. Olin liian ovela.

 Au revoir ihmiset ja muut!