Sammakkotarjoilu

Pekingiin paremmin tutustuessa kaupunki on näyttäytynyt aivan erilaisena kuin odotin. Ennen Kiinaan tuloa mielikuvani Pekingistä oli vilkas aasialainen miljoonakaupunki, vähän sellainen kuin Tokio (onkohan sekään loppujen lopuksi yhtään samanlainen millaiseksi sen ajattelen). Pekingistä voi tosiaan sanoa sen olevan vilkas aasialainen miljoonakaupunki, mutta se on kaukana tokiomaisuudesta.

Olen alkanut todella pitää tästä kaupungista ja sen tunnelmasta. Täällä on niin huima määrä minua kiinnostavia paikkoja, asioita ja ihmisiä, ettei puoli vuotta ole riittävä aika nähdä ja kokea sitä kaikkea. Erityisesti rakastan hutonkeja, joista olen jo maininnut muutaman kerran. Niihin en kyllästy, toisin kuin kiireisiin ostoskeskuksiin, joita löytyy aivan tarpeeksi koti-Suomestakin. Erään hyvän ystävän kanssa olemme ottaneet Lamatemppelin läheisen hutongin vakioajanviettopaikaksi. Sieltä löytyy yllättäviä kahviloita, juuri sopivasti elämää nähneitä taloja sekä mukavaa kiireettömyyttä.

Hutonki iltavalaistuksessa.

Nyt voin lisätä kokemuslistaani härkäsammakon syömisen. Tilaisuus tuli aivan yllättäen ja aluksi se tuntui hassulta, Suomen ravintoloiden sammakkotarjontahan on varsin olematon. Härkäsammakon liha oli nätisti lautaselle asetettu keitetyn bambun ja chilin kanssa. Maku muistutti kanaa, ja oli hyvää! En siitä huolimatta tule kovin usein syömään sammakkoa, koska lihassa on liikaa luita ja sen syöminen tuntuu olevan enemmän luiden sylkemistä kuin syötäväksi kelpaavan nielemistä. Sylkeminen on vähän liikaa tämmöiselle siististi pyrkivälle syöjälle niin kuin minä, huolimatta siitä, että monetkin kiinalaiset näyttävät sylkevän pöydälle sievistelemättä.

Toiselle ravintolakokemukselleni voisin antaa melkein täydet pisteet. Kävin syömässä pääsiäisviikon lauantain kunniaksi perinteisessä hotpot-paikassa lammasta. Jokaisen pöydän keskellä syvennyksessä oli kaasuhella, jonka päällä oli kahteen osaan jaettu kattilan tapainen. Molemmilla puolilla oli erimakuista lientä, johon lampaansuikaleet ja lisukkeena olleet naudan mahalaukun palaset sekä kaali pistettiin. Syy miksi kokemus ei saanut täysiä pisteitä, oli se, että kaverini vei minut sinne, vaikka ulkona oli yli kolmekymmentä astetta lämpöä. Kiinalaiset syövät hotpotia etenkin talvisin, ja vaikka kolmekymmentä astetta ei tunnu vielä heistä miltään, itse en veisi suomalaisia sellaisessa helteessä syömään jotain niin kuumaa ruokaa. Se oli ensimmäinen kertani hotpotin äärellä, ja jos ikinä eteenne tulee tilaisuus syödä samoin, suosittelen erittäin lämpimästi!

Tässä kuvassa esiintyy hotpot.

Asia, joka ihmetyttää Suomessa: kiinalaiset ravintolat. Tuntuu, etteivät ne ole kiinalaista nähneetkään. Pekingin ravintoloissa olen suurimmaksi osaksi syönyt ruokaa, jollaista en ole ikinä nähnyt, enkä ikinä kuvitellut, että kiinalainen ruoka voisi olla sellaista. Niin monipuolista, niin erikoista ja hyvää.

Nyt kun olen kertonut hyvästä ruuasta, voin vastapainona kertoa paikallisesta makkarasta, jota myydään kaduilla. Tuosta täydellisen vaaleanpunaisesta, pyöreästä ja tasaisesta, kaukaisesti lihaa muistuttavasta asiasta, jota en ole maistanut, enkä tule koskaan maistamaankaan. Niistä lähtevä haju on vastenmielisen ällönmakea; ei sellaista teollista hajua kuulu lähteä makkaroista. Jostain syystä pekingiläiset syövät niitä silti.

Lisää punaisia paperilyhtyjä.

Voi että silmä lepää siinä, miten kaikkialla on niin vihreää. Täällä puistosuunnittelijat ovat osanneet hoitaa tehtävänsä, ja joka puolella on puita halattavaksi jos tulee oikein ikävä. Jalankulkijoille on monissa paikoissa tehty kaksi jalkakäytävää: autotien viereinen on tavallinen laatoitettu, ja toinen mutkittelee puiden, kukkien ja kaikenlaisten istutusten välissä.

Hauskaa elämää!