Rämisevät polkupyörät, kissat katoilla

Näennäisen helppo suomalainen nimi ei aina taivu ulkomaalaisten suussa. Kiinalaisten erityistaitona on lisäksi sekoittaa täysin r- ja l-kirjaimet, joten minua kutsutaan Leetaksi tai Letaksi. Länsimaalaisten suusta kuulee usein Riida tai Riita, joista ensimmäinen on sattuneesta syystä mielekkäämpi.

Kevät on jo pitkällä, ja ihmiset virtaavat suurin joukoin puistoihin ihailemaan kirsikankukkia. Kävin eräänä viikonloppuna kuuluisassa puistossa, jonne japanilaiset ovat lahjoittaneet omia kirsikkapuitaan vaaleanpunaisine kukkineen. Kuulin, että kiinalaiset kirsikkapuut ovat yleensä valkoisia.

Yuyuantan Park.

Selasin nettiä tarkoituksenani löytää language exchange -kavereita Pekingistä, ja semmoinen löytyikin. Tapasin hänet Dongzhimenilla, ja se oli toinen kerta täällä kun odotan ihmistä, jota en ole ikinä nähnyt. Se on aika kummallinen tunne: jännittää niin, että mahaan sattuu, ja samalla katselee joka ikistä ohi kulkevaa miettien, voisiko tuo olla se henkilö. Tutustuin Taiwanista kotoisin olevaan tyttöön, jonka kanssa vietin koko päivän kävellen hutongissa, syöden jäätelöä ja katuruokaa, poiketen välillä uskomattoman mielenkiintoisissa pienissä puodeissa, jonne en olisi yksin osannut eksyä, kuten syrjäkadun urbaanissa minikahvilassa, jossa sai tuoretta niin oranssia porkkanamehua, etten ole ikinä nähnyt mitään niin oranssia, sekä erikoisessa kasvikaupassa, jossa oli sata kaktusta ja lasikupujen sisällä kuivattuja ruusuja ja lintujen kalloja. Tajusin miten hyvä tuuri minulla oli käynyt kun huomasin, miten paljon samoja mielenkiinnon kohteita meillä on. En tarkoita niitä lintujen kalloja, vaan harrastuksia ja ylipäätänsä sellaista asennetta, jolla suhtautuu kaikkeen. En ollut edes tiennyt haluavani käydä niissä kaikissa kiinnostavissa paikoissa ennen kuin menin niihin.

Jokaisesta puistosta löytyy aina tämmöinen,
miksi sitä haluaakaan kutsua.

Jokaisesta suurkaupungista löytyy aina torni.

Hutongit ovat Pekingin keskustassa olevia satoja vuosia vanhoja asuinalueita, joissa ihmiset asuvat matalissa harmaissa kivitaloissa kapeiden kujien varsilla. Juuri hutonkien vuoksi Pekingissä on pienen kylän tunnelmaa huolimatta pilvenpiirtäjistä. Suurkaupunkien keskustat ovat tavallisesti kiireisiä, meluisia sekä täynnä lasisia ja metallisia rakennuksia, mutta Pekingin keskustan hutongeissa on hiljaisia mutkittelevia kujia, joissa ei kaupungin melua kuule. Tietysti siellä on kujien lisäksi myös vilkkaampia katuja, joissa turistit mielellään käyvät. Hutonkien taloissa ei ole sisällä vessoja, ja aamulla voi nähdä ihmisten aamutakeissa jonottavan yleisiin vessoihin. Työhön lähtevät ajavat rämisevillä polkupyörillä, muutama kissa kävelee katoilla. Sellaista tunnelmaa ei miljoonakaupungeista tavallisesti löydä.

Löydä kuvasta ankka.

VPN ei täällä aina toimi. Muutaman viikon ajaksi oli Facebookin, YouTuben ja Gmailin (mukaan lukien tämän blogin) käyttö tauolla, kunnes kyllästyin ja hankin oman. VPN sisältää "smart location" -toiminnon, joka ei ole kovin viisas, sillä se päätteli minun olevan Japanissa, ja jostain syystä koneeni kaivaa tämän tiedon esille ja kun yritin täyttää muutamaa lomaketta netissä, maana näkyi Japani, jota en kyennyt vaihtamaan. Lomakkeen täyttäminen jäi siihen. Onneksi voin Japanista riippumatta riemuita siitä, että pääsen taas kirjoittamaan blogia.

Chaoyang Park, Thaimaan ystävyysmonumentti.

Kiitos mielenkiinnosta, zàijiàn!