tiistai 7. helmikuuta 2017

Yhdeksäs kerros ja oopperaa Hiilikukkulalla

Neljä päivää tuntuu liian lyhyeltä ajalta verrattuna siihen, mitä olen niiden neljän viime päivän aikana kokenut. Ensiksi voin vähän hämmästyneenä todeta, että aikaerosta selviäminen ei vienyt edes kahta päivää: saavuin Pekingiin noin kahdeksan aikaan aamulla, ja huolimatta siitä, että silloin olisi ollut aika mennä nukkumaan Suomessa, valvoin koko päivän ja nukahdin uskomattoman väsyneenä seuraavana iltana. Koko ensimmäinen päivä meni jonkinlaisessa sumussa, ja oli vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Tutustuin perheen lapsiin hyvin, eikä siihen paljon tarvittu, koska lapset käyttäytyivät kuin olisin vanha tuttu.

Ensivaikutelma Pekingistä oli aivan erilainen kuin olin ajatellut. Mielikuvissa kaupunki oli näyttäytynyt stereotyyppisenä aasialaisena miljoonakaupunkina pilvenpiirtäjineen. Saavuin lentoasemalle, ja huomasin päätyneeni jättiläismäiseen tyhjään terminaaliin, jossa ei ollut muita kuin me, jotka olimme suoraan Helsingistä tulleet. Yhdellä raiteella kulkeva juna vei meidät toiseen terminaaliin, jossa olikin jo suuren maailman tuntua. Perheen isä ja yksi lapsista olivat tulleet minua vastaan. Matkalla kohti Pekingin keskustaa maisemat näyttivät odottamattoman oudoilta; oli kuin olisimme ajaneet keskellä maaseutua, jossa harvakseltaan kohosi monikymmenkerroksisia rakennuksia, siitä huolimatta, että olimme vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Lähempänä keskustaa en ollut varautunut näkemään niin paljon matalia rakennuksia.

Kaikkialla leijui usvaa, jonka vuoksi oli mahdoton nähdä kovin kauas. Ei mennyt pitkään kun tajusin sen olevan sitä surullisenkuuluisaa savusumua, jota olen uutiskuvissa nähnyt. Koska on talviaika, puissakaan ei näkynyt lehtiä, eikä nurmikko vihertänyt, joten maisema oli suurimmaksi osaksi harmahtavanruskeaa massaa. Silti tieto siitä, että oli vihdoin uudessa maassa, sai mielen korkeaksi.

Savusumua ja vastapäiset kerrostalot.

Toisen päivän aamuna en saanut nukkua pitkään, vaan lähdin perheen äidin kanssa terveystarkastukseen kaupungin toiselle puolelle. Mainittavan arvoista siinä oli se, miten nopeasti se oli hoidettu. Minulta tarkastettiin näkö, kuulo, paino, pituus ja sydänkäyrä, sekä otettiin verikoe ja tutkittiin ultraäänellä sisäelimiä. Kävin röntgenissäkin, eivätkä ne kaikki vieneet kuin kymmenisen minuuttia. Jokaisen homman hoiti eri henkilö, ja minua kiidätettiin huoneesta toiseen kiinan kielen säestyksellä. Myöhemmin saimme kuulla ripeyden johtuvan siitä, että tavallisesti ruuhkaisempana päivänä lääkärit tarkastuttavat viisisataa henkilöä muutaman tunnin aikana. Minun lisäkseni paikalla oli yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, koska nyt on vielä kiinalainen uusivuosi.

Kävimme rekisteröimässä minut poliisille ja hankkimassa kiinan puhelinnumeron. Puolenpäivän aikoihin lähdin tapaamaan suomesta tullutta tyttöä, joka oli kolmen viikon lomalla Pekingissä. Vietimme koko päivän yhdessä kierrellen kuuluisissa paikoissa, kuten Taivaallisen rauhan aukiolla ja Kielletyn kaupungin lähistöllä, sekä yhdellä kapealla ruokakujalla, joka koko ihmismäärään verrattuna ei varmasti täyttäisi suomalaisia turvallisuuskriteerejä. Siellä myytiin muun muassa friteerattuja skorpioneja, heinäsirkkoja, meritähtiä, kahdenkymmenen sentin pituisia tuhatjalkaisia, kokonaisia paistettuja pikkulintuja päineen, ja vähän vähemmän epäilyttävää suuhunpantavaa kuten kevätrullia ja paahdettuja kastanjoita. Kojuista tulevat tuoksut olivat huumaavia, kuin myös viemäristä nousevat.

Illalla saapui tuuli, joka puhalsi saastepilvet pois niin, että saatoin nähdä tähdet. Seuraavana aamuna avatessani verhot sininen pilvetön taivas ja kaukaiset kerrostalot toivottivat hyvät huomenet. Ero edellisen päivän näköalaan oli huima.

Sininen taivas!

Sunnuntai kului samanlaisena siltä osalta, että vietin jälleen aikaa suomalaisen tytön kanssa. Meistä oli tullut jo hyvät kaverit! Päivän pääkohteena oli Hiilikukkula, Jingshan, jonka päältä avautui uskomattoman avarat maisemat Kiellettyyn kaupunkiin ja joka puolelle Pekingiä aina ympäröiville vuorille asti. Korkeimmalle kohdalle oli rakennettu temppelintapainen sisällään varsin vaikuttava kultainen buddha-patsas, jonka ympärillä myytiin jääkaappimagneetteja, suitsuketta ja puhemiehen kuvia.

Kielletty kaupunki.
Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä jokapuolella.
Pekingin korkeimmat pilvenpiirtäjät.
Kielletyn kaupungin "takapihan" portti.

Eläkeläisillä on tapana kokoontua suurin joukoin Hiilikukkulalle laulamaan. Näin kuulin perheen äidiltä, eikä paikan päällä ollut vaikea seurata ääntä. Riemastuttavaa! Siinä oli jotain yhteisöllistä: pysähtyä kuuntelemaan viisikymmenpäistä eläkeläisten joukkoa, jotka haitarin säestyksellä lauloivat oopperaa; jatkaa matkaa seuraavan ryhmän luokse, jotka puolestaan lauloivat kansanlauluja. Siellä kukkulalla puiden keskellä sinisen taivaan alla ei olisi uskonut olevansa keskellä Pekingiä. Liikenteen meluakaan ei kuullut.

Hienoja, hassuja ja erikoisia asioita:

Huone. Parisänky ja melkein seinän kokoinen ikkuna, josta voi illalla katsella kerrostalojen valoja, ja aamulla ihastella maisemaa muuten vaan, yhdeksännestä kerroksesta. Tuntuu kuin olisi hotellihuoneessa!

Huone!

Ilotulitukset. Kiinalainen uusivuosi jatkuu vielä tämän viikon lauantaihin asti, ja joka ilta näkyy räiskettä. Lauantaina on kuuleman mukaan luvassa kaikista mahtavimmat. Eivätkä nämä ole mitä tahansa: ilotulitukset ovat sentään kiinalainen keksintö!

Ihmiset. Kiinalaiset ovat avoimia ja uteliaita, ja tulevat juttelemaan helposti. Tosin välillä on erittäin hankalaa ymmärtää mitään, jos toinen puhuu kiinaa. Varoituksen sana: Taivaallisen rauhan aukiolla muutama kiinalainen tuli kysymään meiltä, että saisivatko he ottaa kuvan meidän kanssa. Suostuimme, ja hetken päästä huomasimme kymmenien kiinalaisten jonottavan kuvaamaan meitä. Minä en voinut olla nauramatta tilanteelle. Käsittämätöntä! He ovat niitä maalta tulleita, jotka eivät ikipäivänä ole nähnyt elävää ulkomaalaista. Mietin, että tuntuukohan julkisuuden henkilöistä samalta. Sellainen huomio imartelee. Toisaalta joukossa oli niitäkin, jotka vain seurasivat joka paikkaan toisen kulkiessa muka huomaamatta vierellä ja toisen kulkiessa edellä näpsien muka huomaamatta kuvia. Olisivat edes kysyneet suoraan.

Ruoka. Tarvitseeko edes sanoa mitään. Nam nam.

Tavallinen aamupala ei täällä tunnu kovin tavalliselta. Paistettuja kananmunia,
suolattua merilevää ja kiinalaisia nyyttejä etikan kanssa.
Korealaisen ravintolan antimia.

Raha. Sen lisäksi, että rahojen graafinen ilme on tällaisen ulkomaalaisen silmissä hieno, niitä ei tarvitse edes kuluttaa paljon! Pääsymaksu Hiilikukkulalle oli 1 yuan, joka on noin neljätoista senttiä. Ravintoloissa annos, joka Suomessa voisi maksaa 15 euroa tai enemmän, maksoi 23 yuania, joka on 3,15e. Metromatka maksaa parikymmentä senttiä, taksin alkuhinta on kaksi euroa.

Ei niin mukavia asioita:

Flunssa. Mistä se oikein alkoi? Toisena päivänä oli vähän kurkku kipeänä, mutta ajattelin sen johtuvan savusumusta, joka tuntui hiekkaiselta hengittää. Nyt on pää niin kipeä ja tukossa, että tekisi mieli vain maata sängyssä koko päivä, mutta velvollisuudet kutsuvat.

Sisäilma. Se on kuivaa. Tuulettimet puhaltavat ja puhdistavat ilmaa, että sitä olisi hyvä hengittää, mutta samalla se kuivattaa käsien ihon niin, että jatkuvasti pitää rasvata.

Siinä taisikin jo olla tarpeeksi pitkä selostus ensimmäisistä päivistä.

Zàijiàn!

4 kommenttia:

  1. Huh, aikamoista! Kuulostaa niin hienolta, erilaiselta! Mielenkiinnolla odottelen uusia postauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täällä päin se ei pelkästään kuulosta siltä vaan tuntuu kans!:)

      Poista
  2. !!!!!!!!!! Kivvaa! Ompa kivvaa. Hymy taas kerran. (Oon häikäistynyt). Innolla oottelen taas kuulumisia kohan oon ensin selvinny näitten aiheuttamasta innostuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, innolla oottelen että saan häikäistä sut uudestaan:D

      Poista