Rämisevät polkupyörät, kissat katoilla

Näennäisen helppo suomalainen nimi ei aina taivu ulkomaalaisten suussa. Kiinalaisten erityistaitona on lisäksi sekoittaa täysin r- ja l-kirjaimet, joten minua kutsutaan Leetaksi tai Letaksi. Länsimaalaisten suusta kuulee usein Riida tai Riita, joista ensimmäinen on sattuneesta syystä mielekkäämpi.

Kevät on jo pitkällä, ja ihmiset virtaavat suurin joukoin puistoihin ihailemaan kirsikankukkia. Kävin eräänä viikonloppuna kuuluisassa puistossa, jonne japanilaiset ovat lahjoittaneet omia kirsikkapuitaan vaaleanpunaisine kukkineen. Kuulin, että kiinalaiset kirsikkapuut ovat yleensä valkoisia.

Yuyuantan Park.

Selasin nettiä tarkoituksenani löytää language exchange -kavereita Pekingistä, ja semmoinen löytyikin. Tapasin hänet Dongzhimenilla, ja se oli toinen kerta täällä kun odotan ihmistä, jota en ole ikinä nähnyt. Se on aika kummallinen tunne: jännittää niin, että mahaan sattuu, ja samalla katselee joka ikistä ohi kulkevaa miettien, voisiko tuo olla se henkilö. Tutustuin Taiwanista kotoisin olevaan tyttöön, jonka kanssa vietin koko päivän kävellen hutongissa, syöden jäätelöä ja katuruokaa, poiketen välillä uskomattoman mielenkiintoisissa pienissä puodeissa, jonne en olisi yksin osannut eksyä, kuten syrjäkadun urbaanissa minikahvilassa, jossa sai tuoretta niin oranssia porkkanamehua, etten ole ikinä nähnyt mitään niin oranssia, sekä erikoisessa kasvikaupassa, jossa oli sata kaktusta ja lasikupujen sisällä kuivattuja ruusuja ja lintujen kalloja. Tajusin miten hyvä tuuri minulla oli käynyt kun huomasin, miten paljon samoja mielenkiinnon kohteita meillä on. En tarkoita niitä lintujen kalloja, vaan harrastuksia ja ylipäätänsä sellaista asennetta, jolla suhtautuu kaikkeen. En ollut edes tiennyt haluavani käydä niissä kaikissa kiinnostavissa paikoissa ennen kuin menin niihin.

Jokaisesta puistosta löytyy aina tämmöinen,
miksi sitä haluaakaan kutsua.

Jokaisesta suurkaupungista löytyy aina torni.

Hutongit ovat Pekingin keskustassa olevia satoja vuosia vanhoja asuinalueita, joissa ihmiset asuvat matalissa harmaissa kivitaloissa kapeiden kujien varsilla. Juuri hutonkien vuoksi Pekingissä on pienen kylän tunnelmaa huolimatta pilvenpiirtäjistä. Suurkaupunkien keskustat ovat tavallisesti kiireisiä, meluisia sekä täynnä lasisia ja metallisia rakennuksia, mutta Pekingin keskustan hutongeissa on hiljaisia mutkittelevia kujia, joissa ei kaupungin melua kuule. Tietysti siellä on kujien lisäksi myös vilkkaampia katuja, joissa turistit mielellään käyvät. Hutonkien taloissa ei ole sisällä vessoja, ja aamulla voi nähdä ihmisten aamutakeissa jonottavan yleisiin vessoihin. Työhön lähtevät ajavat rämisevillä polkupyörillä, muutama kissa kävelee katoilla. Sellaista tunnelmaa ei miljoonakaupungeista tavallisesti löydä.

Löydä kuvasta ankka.

VPN ei täällä aina toimi. Muutaman viikon ajaksi oli Facebookin, YouTuben ja Gmailin (mukaan lukien tämän blogin) käyttö tauolla, kunnes kyllästyin ja hankin oman. VPN sisältää "smart location" -toiminnon, joka ei ole kovin viisas, sillä se päätteli minun olevan Japanissa, ja jostain syystä koneeni kaivaa tämän tiedon esille ja kun yritin täyttää muutamaa lomaketta netissä, maana näkyi Japani, jota en kyennyt vaihtamaan. Lomakkeen täyttäminen jäi siihen. Onneksi voin Japanista riippumatta riemuita siitä, että pääsen taas kirjoittamaan blogia.

Chaoyang Park, Thaimaan ystävyysmonumentti.

Kiitos mielenkiinnosta, zàijiàn!

Kuinka tulla opettajaksi

Yksi hauskimmista asioista täällä on liikenteen seassa pyöräileminen. Mitä useammin olen ulkomailla käynyt, sitä enemmän olen huomannut, ettei muualla noudateta niin tiukasti joka ikistä liikennesääntöä kuin Suomessa. Kotimaassa kaikki olettavat kaikkien noudattavan sääntöjä, joten jos erehdyt menemään keskelle tietä hortoilemaan, varmasti ennen pitkää joku ajaa päällesi. Kiinassa taas jokainen tietää, että kun isossa valoristeyksessä vihreää näytetään yhdelle puolelle, jostain nurkan takaa porhaltaa skootteri kavereineen tai pari pyöräilijää, jotka saattavat huomata päätyneensä kahden henkilöauton ja bussin väliin. Seuraavaksi tehtävänä on vain odotella ajoneuvojen verkkaista siirtymistä äänitorvien säestyksellä, kunnes pääsee jostain raosta pujahtamaan ulos. Eikä pidä unohtaa katsoa joka puolelle, ennen kuin päättää pinkaista takaisin pyörätielle.

Päältä katsottuna liikenne näyttää kaaokselta verrattuna Suomeen, mutta ei se sen vaikeampaa täälläkään ole, jos antaa itselleen hieman aikaa tottua.

Lounas.

Latasin puhelimeen kaupunkipyöräsovelluksen, joka on mahdottoman kätevä! Ofo-pyöriä on niin paljon, että niitä löytää joka paikasta. Niille ei ole erityistä paikkaa, josta niitä saa hakea tai jonne niitä pitää viedä, vaan niitä voi löytää mistä tahansa, ja ne voi pyöräilyn jälkeen jättää tien varteen. Jokaisessa pyörässä on numero, jonka pistän sovellukseen, joka taas näyttää minulle lukon koodin. Lukon avaaminen maksaa yhden yuanin, jonka maksan sovelluksessa olevasta lompakostani. Käytännössä se ei ole paljon mitään: 14 senttiä, ja jostain syystä kolme viimeistä pyöräilykertaani ei maksaneet mitään.

Mukavia asioita:

Perheen äiti sai työpaikkansa puutarhurilta tuoreita kirsikkapuun oksia. Minäkin laitoin niistä muutaman omaan huoneeseeni, ja pääsin seuraamaan kirsikankukkien puhkeamista aitiopaikalta!

Kirsikankukkia huoneessa!

Saksasta ei pääse eroon. Tutustuin paria kerrosta alempana asuvaan saksalaiseen aupairiin, jonka kanssa olen jonkun verran puhunut englannin ohella hänen äidinkieltään.

Minusta tuli opettaja! Käyn lauantaiaamuisin antamassa pianotunteja tien toisella puolella asuvan perheen tyttärelle. Taskuraha on oikein mukava lisä. Kaupan päällisiksi kyseisen perheen äiti antoi minulle luvan tulla soittamaan pianoa silloin kun minulla on vapaata aikaa.

Hassuja ja outoja asioita:

Löysin eilen ensimmäisen supermarketin, joka on kooltaan kuin Prisma: siellä oli kaikkea. Norkoilimme karkkiosastolla ihmettelemässä kiinalaisia kääremakeisia, joita myytiin kilohinnalla irtomyynnissä, ja karkkiosaston nainen antoi meille maistiasia. Ajattelin ostaa muutaman kiinnostavannäköisen karkin, ja pussiin kertyi noin sata grammaa. Myyjä otti pussin ja punnitsi sen, laittoi tarran kylkeen, ja hymyillen kahmaisi kymmenen kourallista lisää! Ei siinä osannut kuin nauraa ja ällistellä silmät pyöreänä. Pussissa oli lopulta noin puoli kiloa karkkia ja suklaata, eikä minun tarvinnut maksaa kuin sadan gramman hinta. Tarkistin myöhemmin paljonko se oli euroissa, enkä ole ikinä tehnyt niin hyvää kauppaa puolesta kilosta karkkia: 1,25e.

Eilisessä kauppakeskuksessa oli jotain aivan uskomatonta: robottiravintola. Ravintolan futuristisen ja sinisillä led-valoilla koristellun sisäänkäynnin edessä vartioi kaksi kymmenmetristä liikkuvaa robottia, eikä siinä kaikki! Sisällä tiskin takana hääräsi pikkuinen robotti joka teki juomia, ja hieman kauempana kaksi isompaa pallopäistä robottia jotka tekivät ruokaa, jota asiakkaat tilasivat sisäänkäynnin vieressä olevasta näytöstä. Kiina: idän ihmemaa.

Valitettavasti punainen aurinko ei tallentunut
kameralle punaisena.

Olen seikkaillut. Eräänä lumisena aamuna menin Lamatemppeliin, joka ei ole kovinkaan kaukana sieltä, missä asun. Ilmassa leijui sakeaa suitsukesavua, ja joka puolella ihmiset kulkivat alttarilta toiselle kumartamassa buddhaa ja kaikkia niitä muita, keiden kultaisia patsaita siellä oli. Kyseisessä temppelissä asuu vieläkin puna-oranssi -kaapuisia munkkeja, joiden menoja pääsin läheltä seuraamaan. He muodostivat kulkueen ja marssivat ympäri temppeliä kovaäänisten puhaltimien, lyömäsoittimien ja kaikenlaisten kilistimien kanssa. Temppeli on rakennettu 1600- ja 1700-lukujen aikana, ja sen voimakkaimmat värit ovat punainen, sininen ja kulta, niin kuin tähän mennessä kaikissa temppeleissä, joita olen Pekingissä nähnyt.

Yonghegong.

Suitsuketta.

Vähemmän lumisena ja enemmän aurinkoisena aamuna kävin saksalaisen aupairin kanssa ihastelemassa Taivaan temppeliä, joka on arkkitehtuurisesti hyvin erilainen rakennus mitä temppelit yleensä Kiinassa. Rakennus on yksi maailmanperintökohteista, enkä yhtään ihmettele miksi. Temppelin ikää minun on länsimaalaisena vaikea arvioida, koska tyyli on niin erilaista kuin Euroopassa, mutta luin että se on valmistunut 1420. He ovat pitäneet siitä hyvää huolta.

Kameramies ja Taivaan temppeli.

Viime viikonloppuna lähdin metrolla lähimmille vuorille, joilla sijaitsee Badachu: puisto, jonka laajudesta minulla ei ole juurikaan tietoa. Pakkasin reppuun eväät ja kameran, pistin kunnon lenkkarit jalkaan ja lähdin patikoimaan. Puiston alueella on kahdeksan buddhalaista luostaria tai temppeliä, siellä on kilometreittäin polkuja ja teitä ympäriinsä, sekä upeat näköalat. Luultavasti vielä upeammat päivinä, jolloin ei ole niin paljon savusumua kuin silloin kun minä satuin menemään sinne.

Pagodi.

Koikarppeja.

Kymmeniä metriä pitkä reliefi.

Yksityiskohta.

Peking savusumussa.

Nyt vain odottelen mitä ihmeellistä tapahtuu tulevina päivinä.

Seuraavaan kertaan!