Hei, tässä on blogi.
Tämä blogi on ensimmäinen, jonka olen tehnyt ihan sitä varten, ettei tarvitse jokaiselle eri asialle luoda omaa blogia. Tähän päivään asti, tähän siniselle sohvalle, jolla istun, tähän asti, olen oppinut jotain niin sanotusti kantapään kautta. Sen, että on aivan turhaa kirjoittaa montaa blogia, jos voi kirjoittaa vain yhtä.
Olen olosuhteiden pakon uhri. Siitä kertoo enemmän Irlannin ja Saksan -blogini, oppimispäiväkirjat, jotka oli välttämätöntä tehdä omikseen. Koska olen oppinut sen, ettei ikinä tiedä mihin maailman kolkkaan elämä seuraavaksi vie, ja sen, että tykkään kirjoittaa kuulumisiani blogin muodossa ulkomailla ollessani (käytännöllistä ennen kaikkea), päätin viimein luoda tämän blogin, jota juuri nyt luet. Tämä blogi on omistettu (toivottavasti) kaikille niille tuleville seikkailuille, joihin lähden mukaan kuukauden varoitusajalla, niin kuin tulevan reissun kanssa kävi. Eikä vain niille nopeatempoisille, vaan niillekin, joita suunnitellaan vuosikausia.
Olen Riida, ja olen lähdössä puoleksi vuodeksi Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin au pairiksi. Lähtö Helsinki-Vantaalta on ensi viikon torstaina, toinen helmikuuta. Innostus tätä mahdollisuutta kohtaan nousi 23. joulukuuta, kun luin eräästä lehdestä au pair-ilmoituksen. Olin jo kovaa vauhtia katsomassa kämppää Oulusta ilman sen ihmeellisempiä suunnitelmia kevääksi, mutta kun näin kyseisen ilmoituksen, se jäi kummittelemaan mieleen siitä huolimatta, että aluksi olin vain vitsillä miettinyt: miksi ei? Muutaman päivän päästä minulla oli pakottava tarve ottaa yhteyttä Pekingiin, ja siitä se lähti. (Onhan se nyt aika vaikea valinta: Oulu vai Peking?)
Ensimmäiset viikot viestin lähettämisestä tunsin jonkinlaista kauhunsekaista innostusta. Puoli vuotta on sentään pitkä aika, ja vaikka en ole kolmen kuukauden viimeisimpänä ulkomaillaoloni aikana (mikä on pisin aika, jonka olen tätä ennen huidellut muualla) tuntenut koti-ikävää, luulen sen olevan tällä kertaa edessä. Mutta se kuuluu asiaan.
Viimeiset viikot olen taistellut urhoollisesti paperisodassa ja saanut sotasaaliiksi Kiinan viisumin! Rokotusten kanssa on ollut hieman kahnausta, mutta siitäkin on selvitty. Lentoliputkaan eivät enää ole tyhjinä paikkoina koneessa, vaan turvallisesti sähköpostin liitteinä.
Nyt voinkin istahtaa alas ja pyöritellä peukaloita kunnes toisin käsketään.
Kuulemiin!
